Ruukki Construction nimittää Viktor Strömbergin talousjohtajaksi

Ruukki Construction, osa SSAB:ta ja johtava kestävien, teräspohjaisten rakennustuotteiden toimittaja, on nimittänyt Viktor Strömbergin yhtiön talousjohtajaksi (CFO) ja johtoryhmän jäseneksi. Nimitys astuu voimaan 1.5.2026.

Viktor Strömberg on toiminut Ruukki Constructionin väliaikaisena talousjohtajana tammikuusta 2026 alkaen. Hän siirtyi tehtävään SSAB:n strategia- ja digitalisaatiojohtajan roolista ja tuo mukanaan laajaa kokemusta taloudellisesta analyysista, liiketoiminnan kehittämisestä sekä digitalisaatiosta. Lisäksi hän on toiminut Ruukki Constructionin ja Plannjan hallituksissa.

”Viktor on osoittanut vahvaa johtajuutta ja kykyä varmistaa toimintamme jatkuvuus tärkeässä siirtymävaiheessa. Hänen strateginen ajattelunsa ja syvällinen liiketoimintaymmärryksensä tukevat erinomaisesti Ruukin kasvustrategian toteuttamista. Olen erittäin iloinen, että saamme hänet pysyvästi osaksi johtoryhmäämme,” sanoo Ruukki Constructionin toimitusjohtaja Sami Eronen.

”Olen kiitollinen luottamuksesta ja innostunut mahdollisuudesta jatkaa tässä roolissa Ruukilla. Meillä on vahva tiimi ja selkeä suunta, ja odotan innolla, että pääsemme yhdessä viemään strategisia painopisteitämme eteenpäin,” sanoo Viktor Strömberg.
 

Lisätietoja:
Sami Eronen, toimitusjohtaja, Ruukki Construction
sami.eronen@ruukki.com