K-Rauta, Lahti
Keskon uusien liikerakennusten lähtökohtana on elinkaaren aikaisten kustannusten optimointi ja ympäristökuormitusten vähentäminen. Sähkö- ja lämpöenergian käytöstä aiheutuvat päästöt edustavat merkittävää osaa Keskon ympäristövaikutuksista. Kesko on lähes neljän miljoonan neliömetrin kiinteistökannallaan yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistöomistajista. Keskoon kuuluva K-Rauta vastaa ympäristöhaasteeseen toteuttamalla energiatehokkaampia myymälöitä.
Toimialat: ruokakauppa, käyttötavarakauppa, rautakauppa sekä auto- ja konekauppa.
Vuosiliikevaihto: 8 447 milj. euroa
Henkilöstömäärä: 19 200
Rakennuksen energiatehokkuus voidaan saavuttaa usealla tavalla: esimerkiksi hyödyntämällä uusiutuvia energianlähteitä,
tehokkaammalla ilmanvaihdon lämmön talteenotolla, valaistuksen kehittämisellä ja rakennuksen vaipan eli seinä- ja
kattorakenteiden paremmalla lämmöneristävyydellä ja tiiviydellä.
Kesko-konserni on sitoutunut ekotehokkuuteen ja allekirjoittanut kaupan energiatehokkuussopimuksen, jossa se sitoutuu säästämään energiaa 65 GWH vuoden 2016 loppuun mennessä. Säästö merkitsee 15 suuren marketin vuotuista energian kulutusta. Uusille myymälöille asetetuista energiatehokkuuden kovista kriteereistä huolimatta kiinteistöjen tulee olla viihtyisiä, valoisia ja sisäilmaltaan hyvätasoisia.
Energiatehokkuuden näkökulmasta sisälämpötila asettaa haasteensa K-raudan tyyppisessä rakennuksessa. Talvella lämpö karkaa isoista ovista, helteellä taas sisäilma tuntuu hiostavan kuumalta. Lisäksi valaistus tuottaa lisälämpöä. Kun K-raudoissa myydään energiatehokkaita ratkaisuja, on sen myös näytettävä mallia muille. Keskossa energiatehokkuus on ollut yksi yhteiskuntavastuullisen toiminnan kulmakivistä.
Lattiapinta-alaltaan 8 392 neliömetrin Lahden K-rauta valmistui vuonna 2008 ja siitä tuli yksi Keskon entistä energiatehokkaammista myymälärakennuksista. Energiatehokkuuteen vaikuttaa toimiva kokonaisuus, johon kuuluu mm. hyvä eristävyys ja lämmön talteenotto ilmanvaihdossa.
Ruukki toimitti Lahden K-Raudan rakennukseen ulkoseiniin mineraalivillatäytteistä sandwich- paneeleja yhteensä 2 900 neliötä. Kantavia kattoprofiileja lämpöeristettyyn kattorakenteeseen Ruukki toimitti 10 200 neliömetriä.
K-raudan myymälärakennuksen seinärakenteissa käytettiin Ruukin sandwich-paneeleja. Sandwich-paneeli on esivalmistettu
elementti, jossa kahden teräsohutlevyn välissä on eristekerros, esimerkiksi mineraalivillakerros. Asennusvalmiita paneeleja käytetään erityisesti teollisuus- ja toimitilarakentamisessa. Sandwich-paneelien hyvä ilmatiiviys parantaa energiatehokkuutta se parantaa talvella lämmön ja kesällä viileän ilman pysymistä rakennuksen sisällä.
"Vähentääksemme rakenteiden koko elinkaaren aikaista energiankulutusta olemme yhtenä merkittävänä toimenpiteenä
kehittäneet Ruukin kanssa juuri meille sopivan runkoja ulkovaipparatkaisun. Tällä konseptilla on rakennettu jo yhdeksän myymälää. Tarkoituksenamme on jatkaa seuraavaksi kehitystyötä muun muassa luonnonvalon ja luonnollisen ilmanvaihdon hyödyntämiseksi", Rautakeskon kauppapaikkajohtaja Ari Pärssinen kertoo.
Energiatehokkuus on ohjannut rakennuksen vaippaan tarkoitettujen tuotteiden kehitystä Ruukissa. Esimerkiksi sandwich-
paneelien liitokset on suunniteltu erittäin tiiviiksi. K-Rauta Lahden myymälässä ilmavuotoluvuksi (n50) mitattiin 0,4 1/h, rakentamismääräyskokoelman 2010 vertailuarvon ollessa 2,0 1/h.