Matti Ojan talo

Lapsuudenkodin kattoremontti

Entisen maalaistalon katto oli jo huonokuntoinen. Vuonna 1910 rakennetun, Rantamaa-nimisen tilan päärakennuksen kunnostustyöt käynnistyivät kattoremontilla.

"Oli hienoa antaa vanhalle talolle arvoisensa uusi ilme", Matti Oja kuvasi lapsuudenkotinsa kattoremontin tarpeita miettiessään.

Matti Oja1

Talon kunnostustyöt käynnistyivät kattoremontilla. "Kun katto on kunnossa, on helppo siirtyä muihin töihin. Tarkoituksemme on uusia keittiö, laittaa sisäkatto uusiksi, ja myös sali pitäisi entisöidä." Oja kertoo.

"Tiilikainen, Ruukin teräskate oli alusta alkaen selvä valinta. Perinteikäs Tiilikainen täytti asettamamme kriteerit. Tavoitteena on, että vanha talo herää taas henkiin", Oja sanoo ja kertoo, että mallia remonttiin otettiin vanhoista valokuvista.

Matti Oja toteaa, että teräskatteeseen päädyttiin osin myös siksi, ettei vanhoja rakenteita haluttu kuormittaa ylenmäärin. 

Entisen tiilikaton alla ollut pärekatto säästettiin, hän sanoo ja huomauttaa, että hyvä suunnittelu, taustatyö ja ammattitaitoinen asennus nousivat arvoonsa erityisesti monien jiirien ja savupiippujen läpivientien kohdalla.

"Ruukin porukalta löytyy ammattitaitoa tehdä ja suunnitella. Palvelu on hyvää ja ystävällistä", Oja sanoo. "Uusi katto tietysti nostaa talon arvoa, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että lopputulos on erityisen kaunis."

Oja kertoo, että pihapiirissä käyskenteli aikoinaan lampaita, kanoja, kaneja ja muutama kalkkuna. Nyt on hiljaisempaa, mutta kyllä talossa ja pihamaalla riittää tekemistä ilman eläimiäkin, hän sanoo. Lämmin sävy äänessään hän toteaa, että marjapensaiden ja omenapuiden ympäröimä talo on etenkin kesällä todella viehättävä.

Ennen kattoremonttia maalaistalon katto oli jo huonokuntoinen ja siinä kasvoi sammalta. Vanhoille kattotiilille ei tässä tapauksessa ollut käyttöä. Ne olivat niin haperoita, että menivät suoraan tiilten taivaaseen.

Aiheeseen liittyvät linkit

installation

Vanhan katon remontointi

Lue lisää vanhan katon remontoinnista Ruukki-kattotuotteilla.

Vanhan katon remontointi

Katelevyt

Ruukin teräskatot suojaavat kotiasi kaikissa olosuhteissa. Ne ovat myös erittäin kestäviä ja ajattoman tyylikkäitä.

Katso katelevyjen valikoima

Pyydä tarjous

Pyydä tarjous täyttämällä alla oleva lomake, jonka jälkeen otamme sinuun yhteyttä.

Pyydä tarjous