Liettualainen KG Group asettaa uuden standardin tehtaille

syys 22, 2017

Liettualaisen KG Groupin tuliterä tuotantolaitos valmistui Vilnaan vuoden 2016 puolivälissä. Rakennuksessa toimii KG Groupin tytäryhtiö Vilniaus Paukstynas, joka jalostaa uudessa tehtaassa siipikarjanlihaa. Vilniaus Paukstynas tuottaa elintarvikkeita omalla tavaramerkillään tai ulkomaalaisten yritysten alihankkijana. Yli 90 prosenttia uuden tehtaan tuotannosta menee vientiin.

"Tärkeimmät vaatimukset uuden tehtaan suunnittelussa olivat tuotannon tehokkuus sekä elintarviketeollisuudelle asetettujen hygienia- ja muiden vaatimusten täyttäminen. Päätimme rakentaa täysin uudenlaisen, tämän päivän vaatimukset täyttävän tehtaan. Tehdas on myös investointi tulevaisuuteen", sanoo Edgaras Molis, yksi projektipäälliköistä. 

Edgaras Molis kuului kolmen hengen ohjaus- ja suunnitteluryhmään, joka toimi projektin tilaajan edustajana. Sen tehtävänä oli ideoida ja suunnitella kaikki uuden tehtaan käynnistämiseen liittyvät vaiheet kuten itse rakennus, tekniset laitteet, rakennusmateriaalit ja rakennusmenetelmät. Ryhmän vastuulla oli saada aikaan huippuluokan tuotantolaitos.

Tuotannon lisäksi suunnittelussa panostettiin ympäristöarvoihin ja sosiaaliseen vastuuseen. Tavoitteena oli rakentaa energiatehokas rakennus, jonka ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman vähäiset.

Tehdasrakentaminen uudelle tasolle

Uusi kolmikerroksinen tehdas on 120 metriä pitkä ja 96 metriä leveä. Tehdas korvasi samassa paikassa sijainneen vanhan tuotantolaitoksen. Uuden tehdasrakennuksen rakentaminen arvioitiin järkevämmäksi kuin vanhan remontoiminen. Ajatus uudesta tehtaasta oli syntynyt jo vuonna 2011. Projekti päästiin aloittamaan muutama vuosi myöhemmin, vuoden 2014 puolivälissä. Koko projekti aina suunnittelun alkamisesta tehtaan valmistumiseen saatiin päätökseen kahdessa vuodessa.

Tehtaan rakenteelliset ratkaisut tehtiin elintarviketurvallisuuden toimintaa ajatellen. Esimerkiksi alhaisen ja korkean kontaminaatioriskin alueet sijoitettiin kokonaan erilleen toisistaan, ja huoltoalue sijoitettiin tuotantoalueen ulkopuolelle.

Tuotantoprosessien lisäksi myös itse rakennuksessa on käytetty uusinta tekniikkaa. Tehdas puhdistaa käyttämänsä veden, kaikki prosesseissa syntyvä energia käytetään rakennuksen tai kuuman veden lämmitykseen ja jäähdytykseen, katto estää rakennusta lämpenemästä kesällä liikaa, ja tehtaan höyry- ja öljykäyttöinen lämpövoimala tuottaa lämpöä ja jäähdyttää – tässä muutamia esimerkkejä.

"Olemme tehneet tehtaasta mahdollisimman modernin käyttämällä uusinta teknologiaa ja pitämällä kiinni korkeista laatuvaatimuksista. Rakennusta voidaan käyttää kaikenlaisessa teollisessa tuotannossa; se on huippuluokkainen", toteaa Edgaras Molis.

 

Paneelit seiniin ja kattoon

Suunnittelutiimi tutki erilaisia rakennusmateriaaleja ja valitsi tuotteet ja tekniikan konsultoimatta kolmansia osapuolia. Kyseeseen tulivat vain parhaat materiaalit. Sisä- ja ulkoseiniin sekä sisäkattoihin valittiin Ruukin sandwich-paneelit. Ruukki toimitti myös kattojen kantavat poimulevyt.

Elintarviketeollisuuden hygieniavaatimukset ovat erittäin tiukat. Niiden täyttämiseksi Ruukin sandwich-paneelien sisäpinnat päällystettiin. Kulutuksenkestävä pinta on tarpeen, koska rakennus siivotaan joka päivä.

Edgaras Molisin mukaan Ruukin paneeleilla on monia etuja. Erinomaisten eristysominaisuuksiensa takia ne säästävät energiaa. Huolto on helppoa ja ne voi myös vaihtaa tarvittaessa. Asentaminen sujuu niin ikään nopeasti, mikä vähentää rakentamiseen kuluvaa aikaa.

 

Tulevaisuus tehdään laadulla

Tuotantokapasiteetti ja aikataulu olivat ratkaisevia tekijöitä, kun asiakas valitsi Ruukin toimittajakseen. Työn etenemisen nopeudella oli suuri merkitys: paneeleita asennettiin joka päivä 600–800 neliömetriä.

"Uskon Ruukkiin ja sen tuotteisiin. Saimme yritykseltä apua myös suunnitteluun, ja kaikki Ruukin työntekijät toimivat erittäin ammattitaitoisesti koko rakentamisen ajan. Kertaakaan ei tarvinnut huolehtia mistään, ei kertaakaan", Edgaras Molis sanoo.

Laatuvaatimukset toimivat johtotähtenä koko projektin ajan. Edgaras Molis kuvailee hanketta teknologiaprojektiksi, joka huomioi tulevaisuuden kaikessa.

"Tämä oli projekti, joka sai minut ajattelemaan kokonaan uudella tavalla. Meidän täytyy ottaa tulevat sukupolvet huomioon kaikessa mitä teemme. Tästä projektista tuli rakentamisen uusi standardi."

 

Ruukin toimitus 

Ruukki toimitti 30 000 m2 erityyppisiä sandwich-paneeleita ja 15 000 m2 kantavia poimulevyjä. Projekti oli laaja, ja siihen kuului myös suunnittelutyöhön osallistuminen ja sandwich-paneelien ja kantavien poimulevyjen sijoittelun suunnittelu. Toimitus oli vuosien 2015 ja 2016 vaihteessa. 

Uusimmat uutiset