Cor-Ten julkisivu kunnioittaa perinteitä Göteborgin Slakthusin alueella

joulu 14, 2018

Slakthus on kesällä 2017 valmistunut toimistorakennus, joka sijaitsee entiselle teollisuus- ja varastoalueella noin 4 kilometrin päässä Göteborgin keskustasta. Alueella sijaitsi ennen teurastamo, josta alueen nimikin juontaa. Entinen teurastamoalue on vähitellen muuntumassa eläväksi osakaupunkikeskukseksi, josta jo nyt on toimistorakennuksen lisäksi kaksi ravintolaa.

Kolmikerroksisessa Slakthus-toimistorakennuksessa on 14 000 neliötä vuokrattavaa tilaa  ja kahdeksan vuokralaista. Osassa rakennusta on hyödynnetty paikalta puretun vanhan toimistorakennuksen runkoa, muutoin rakennus on täysin uusi. Rakennuksen omistaa kiinteistöyhtiö Klövern.

”Myös pienet putiikit, panimo ja muut alueelle tulevat toiminnot muuntavat aluetta. Alueen saavutettavuus on myös parantunut, sillä viereen on juuri valmistunut paikallisliikenteen solmukohtana toimiva Gamlestadstorget-asema”, kertoo kiinteistöyhtiö Klövernin projektipäällikkö Lars Backman.

Ruukki toimitti rakennuksen julkisivut, joiksi arkkitehdin esityksestä valittiin Cor-Ten  S7 –design profiilit. Samaa Cor-Tenia on käytetty myös sisätiloissa, rakennuksen ravintolassa.

”Cor-Tenilla pystyttiin toteuttamaan monimuotoinen julkisivu vaihtelevan kokoisilla ikkunoilla ja teräsprofiileilla. Cor-Ten sopii erittäin hyvin alueelle ja kunnioittaa alueen historiaa ja henkeä”, toteaa Lars Backman.

Lars Backman on huomannut Cor-Tenin käytön yleistyneen myös Göterborgin seudulla viimeisten 5-8 vuoden aikana.

Slakthus-toimistorakennukseen valittiin Ruukin valmistama Cor-Ten julkisivu, koska se sopi parhaiten alueen luonteeseen. Alue on entinen teollisuus- ja varastoalue ja monet alueen rakennukset ovat ruskeatiilisiä, Cor-Tenin kanssa yhteensopivia.

Slakthus-toimistorakennus luo uutta ilmettä ja identiteettiä alueelle, johon yhä useammat göteborgilaiset tutustuvat.

”Olen kuullut uudesta rakennuksesta pelkästään myönteistä. Sitä pidetään hyvällä maulla toteutettuna. Tällä alueella on muutenkin nostetta, koska se on jotakin ihan erilaista”, kertoo Lars Backman.

Uusimmat uutiset