Kultainen liikerakennus sopusoinnussa ympäristönsä kanssa

syys 09, 2019

Tukholmasta Göteborgiin johtavan moottoritienvarrella, noin 4 kilometriä Eskilstunasta itään, otetaan pian käyttöön rakennus, jonka kultainen väri ja eteläpäädyn ikkunat tekevät siitä edukseen poikkeavan liikerakennuksen.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Elin Pantzare ja sen omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Frost. Rakennustyöt aloitettiin syyskuussa 2018 ja tilat otetaan käyttöön toukokuussa 2019.

Lattiapinta-alaltaan vajaan 1000 neliömetrin liikerakennuksessa on toimitilat viidelle yritykselle. Rakennuksessa on myös asuinhuoneisto.  

Frost-kiinteistösijoittajayhtiön Lukas Frostin mukaan kaikkiin tiloihin on jo vuokralaiset tulossa. Alakerroksessa toimii pian kauppa, puusepänverstas, hinausliike ja autohalli sekä sinne sijoittuu myös asunhuoneisto, jota vuokrataan tilapäisasunnoiksi. Rakennuksen toiseen kerrokseen tulee avokonttoritilat toimistokäyttöön.

 

Luontoa mukaileva väri

Ruukki toimitti rakennuksen seinissä käytetyt sandwich-paneelit. Arkkitehti Elin Pantzare valitsi niiden väriksi kullan. Se on hänen mukaansa luonut rakennukselle lähes kiltin ilmeen, joka ei hyppää aggressiivisesti katsojansa silmille.

”Rakennuksen väri oikeastaan muuttuu auringonvalon määrän mukaan. Syksyllä huomasin, että rakennus sulautui luonnon väreihin, keltaiset ruohokentät ja ruskeat lehdet olivat sopusoinnussa rakennuksen kanssa. Jopa maaperän sora sattuu olemaan samanväristä”, kertoo Elin Pantzare.

Liikerakennus toteutettiin kaava-alueen ulkopuolelle tontille, jossa aiemmin oli omakotitalo. Tontinkoko asetti rajoituksen rakennukseen koolle. Rakennus on inhimillisessä mittakaavassa, eikä tyrmää alueen tasapainoa. Myös naapurusto ei ole nähnyt tulokkaassa ongelmaa, valituksia rakentamisesta ei ole tullut.

 

Rakentamisen tehokkuus näkyy yrittäjän kukkarossa

Liikerakennus tarjoaa mainiot tilat pienyrittäjille, joille varsinkin liiketoiminnan alkuvaiheessa vuokrakustannusten merkitys on suuri.

”Kun rakennetaan uutta, tulee rakennuksen olla hintakilpailukykyinen, joka heijastuu luonnollisesti myös vuokriin. Tavoitteena meillä oli saada rakennus valmiiksi nopealla aikataululla, myös aikataululla on vaikutusta rakennuksen hintaan ja sitä kautta vuokriin”, toteaa Lukas Frost asiakkaiden tulevaisuutta ajatellen.

”Myös energiatehokkuus, joka paneeleilla saavutetaan, vaikuttaa rakennuksen käytönajan kuluihin”, hän jatkaa.

”Ruukin paneelit valittiin myös ympäristönäkökulman vuoksi. Energiatehokkuus oli yksi rakennuksen keskeisistä tavoitteita”, Elin Pantzare lisää.

Ruukki Life energiapaneelit nostavat rakennuksen energiatehokkuutta ja niiden valmistuksessa on käytetty kierrätysmateriaaleja: Eristeenä käytetty mineraalivilla on lähes kokonaan valmistettu kierrätyslasista.

Kultainen väri ja mielenkiintoisesti sijoitetut ikkunat rakennuksen eteläpäädyssä jäävät mieleen, vaikka rakennuksen näkisi vain nopeasti ohi kiitävästä autosta.

”Väri tuo tiettyä arvokkuutta ja ihmiset kiinnittävät rakennukseen huomiota. Olemme saaneet myönteistä palautetta jo nyt, ennen varsinaista käyttöönottoa”, Elin Pantzare sanoo tyytyväisenä.

Uusimmat uutiset